Kojelauta |  Seuraa blogia |  Ilmoita blogista |  Lisää blogeja |  Luo blogi!
21.09.2006 - 08:10
Erilaisia joululahjoja on taas valmistunut aika runsaasti. Minulla on vaan sellainen ongelma, että en edes tiedä kenelle aion näitä joululahjoja antaa. Tai siis kun aloitan jotain neuletta, aloitan sen itselleni ja sitten jossain vaiheessa alkaa tuntua, että tästähän tulisi kiva joululahja. Mutta ehkä ongelma ratkeaa sitten lähempänä joulua ja monesta suusta kuuluu " Katoppas!"

Sain Roosa- huivin valmiiksi. En tehnyt huivista kovin isoa, jäi aiottua pienemmäksi, mutta ihan kiva silti. Voi käyttää sekä hartioilla että kaulassa. Joululahjaksi menee, nyt teen samasta langasta (Drops Alpaca) itselleni Liisan- lilja huivia ja sitä on jotenkin paljon mukavampi tehdä.






Sitten sain valmiiksi myös ne ruskaretki- asusteet. Aloitin hatulla ja siitä tuli liian iso. Purin, tein toisen värisen, mutta silti ison ja perään neuloin vielä isot lapaset. Eli itse en näitä aio käyttää. Malli on kyllä kaunis, eli joskus voisin harkita näiden tekemistä myös itselleni pienemmillä puikoilla. Lapasetkin ovat ihanan paksun tuntuiset. Lankana oli Seitsemän Veljestä.




Sitten tein myös tossut Seitsemästä Veljeksestä. Ohjeen otin Novita 6/2002 lehdestä ja muokkasin sitä hieman, laitoin mm. satiininauhaa tossuihin ja kiinnitykset tein eritavalla. Tuli aika kauniit ja näpsäkät jalassa, hyvää kuvaa en saanut otettua, joten kaikki saavat käyttää nyt mielikuvitustaan.
Ohje oli tosi helppo ja nopea. Tossut valmistuivat yhdessä illassa.

Kävin viime viiikolla ostelemassa aika paljon kaikenlaisia huivilankoja, joten niitä on tiedossa lisääkin.





Sini kirjoitti 21.09.2006 - 21:00
Tässähän tuntee olonsa ihan vaivautuneeksi ja riittämättömäksi, kun jotkut on aloittaneet jo jouluvalmistelut :O
brianna kirjoitti 25.09.2006 - 21:12
Huivi on todella kaunis! Onko tuo sitä uutta petroolia alpacaa?
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Neulomista,virkkaamista ja muuta
N.E.U.L.O.J.A.
N.E.U.L.O.J.A.
Neuleiden Erinomaisen Upea Lukija ja Oivallisen Joutilas Asiantuntija
Hienoja Blogeja

Kävijälaskuri


Ilmainen www-laskuri
Neulomismusiikki
Kun neulon, kuuntelen yleensä jotakin seuraavista:

- Absoluuttinen nollapiste
- Carole King
- Emma Salokoski
- Frank Sinatra
- Jamie Cullum
- The Beatles
- Kaj Chydenius
- Kerkko Koskinen
- PMMP
- Robbie Williams
- Scandinavian Music Group

Kun neulon, katselen usein myös televisiota tai elokuvia.